Työväenliike Suomessa

Työväenliikkeen syntyyn/nousuun tarvitaan työväenluokkaa. Suurimpana syynä työväen luokan syntyyn ja kasvuun näen tietysti  teollistumisen. Uudet keksinnöt, liberaalinen talousajattelu ja saatavilla oleva suuri työvoima mahdollistivat teollistumisen. Aleksentari  II oli suuri merkitys kehityksessä suomessa. Hän toi liberaalista talousajattelua ja mm. poisti kiintiöitä ja tariffeja.  Työläsiä tarvittiin mm. puuteollisuuteen ja tekstiiliteollisuuteen. Työväenluokan synnyn yhtenä oheistuotteena mm. kaupungistuminen harppasi nousukiitoon.  Työväenluokan synnyn alkuvaiheissa esiintyi monia ongelmia mm.  liian pitkät työajat ja kehnot elinolot kovasta työnteosta huolimatta.

Työväenliikkeen ensimmäinen suuntaus oli Wrightiläinen työväenliike.Se ehdotti mm. työajan lyhentämistä palkkoja leikkaamatta.  Tässä mallissa yleensä johtajana toimi esim. tehtaanomistaja. Mielestäni tällainen malli ei ole toimiva, koska työläiset ovat tavallaan taas alapuolella suhteessa työnantajaan. Myöskään liike ei lähtenyt työläisistä itsestään. Usein työväenliike jaetaan 2 eri osaan: amatillinen työväenliike ja poliittinen työväenliike.  Ammatillinen työväenliike taas on työläisten omia oikeuksia ajava liike, jossa ei ole omistajatahoa mukana ja tähän suuntaan ne Suomessakin kehittyivät. Mielestäni kehitys oli selvää, koska ei haluttu omistajatahoa mukaan ”omaan” liikkeeseen.   Polittinen työväenliike syntyi ajatuksesta , että työläisten  on järkevää ajaa omaa asiaansa myös poliittisella tasolla.  Sen kaksi pääsuuntausta on kommunistinen ja sosiaalidemokraattinen lähestymistapa.  Mielestäni moni työväenliikkeen tavoitteista moni on toteutunut mm. sukupuolinen tasa-arvo on parantunut , yleinen sosiaaliturva kehittynyt ja työsuojelu on kehittynyt lähes nollasta todella korkealle.

Mielestäni työväenliike on ollut todella merkittävä uudistuksia läpi saava voima ja mielestäni sen voima on perustunut toki lukumäärään, mutta myös hyviin ideoihin. Mielestäni työväenliike on menettänyt paljon voimaansa parhaista vuosista. Tähän uskon syynä olevan esim. työväenluokan ”keskiluokkaistuminen” .

Lapuan liike ja sen nousu ja tuho

Lapuan liike perustettiin vuonna 1929 ja se lakkautettiin vuonna 1932. Se perustettiin vastavoimana Suomen kommunisteille. Sen  alkuperäisenä tavoitteena voidaan pitää kommunistisen toiminnan kieltämistä.tse luonnehtisin liikettä oikeistoradikaaliksi ja jopa fasistiseksi liikkeeksi .Liike ei ollut mielestäni äärimmäisen organisoitunut ja yhtenäinen  vaan eri mielisyyttä tavoitteista ja keinoista syntyi. Suurimpina ns. johdon henkilöinä voidaan pitää radikaalimpaa Vihtori Kosolaa ja maltillisempaa Artturi Leinosta.  Alussa Lapuan liikkeen kannatus nousi ja mm. kokoomus teki sen kanssa yhteistyötä . Vaikutuskeinoja Lapuan liikkeellä oli mm. kansalaiskokoukset, työväentalojen sulkemiset sekä sen lähettämät valtuuskunnat ja kirjelmät. Osa keinoista oli väkivaltaisia ja yleisimmin tunnetaan ns. muilutukset, joissa kommunisteja kyydittiin itärajalle ja osaa pahoinpideltiin ja jopa murhattiin. Teot eivät läheskään aina olleet nk. johdon organisoimia. Liikkeen voidaan katsoa jakautuneen, kun osa jäsenistä murtautui ja hajotti työn ja äänen kirjapainon Vaasassa. Maltillisempi Leinonen sysättiin pois liikkeen vallankäytöstä ja Kosolasta tuli suuri ”pomo”.Lapuan liikkeen jäsenet eivät pitäneet edes väkivaltaisia keinoja laittomina, koska nojasivat ns. Lapuan lakiin. Lapuan laki tarkoitti sitä, että liikkeen suorittamien tekojen oikeutus riippui siitä miten paljon ne edistävät kommunismin vastaista toimintaa.

Liikkeen suosion laskun voidaan katsoa alkaneen eduskunnan varapuhemiehen ja sosiaalidemokraattien johtajan Väinö Hakkilan ”kyydityksestä”.  Vielä pahempi isku liikkeen kannatukselle koettiin, kun sen jäsenet ”kyyditsivät” Suomen ensimmäisen presidentin Kj. Ståhlbergin.  Liikkeen lopullinen kuolinisku oli Mäntsälän kapina. Siinä liike lähetti suojeluskuntalaisia keskeyttämään tunnetun kommunistin puheen työväentalolla suojeluskuntalaisten voimin. Tämän jälkeen joukot eivät hajaantuneetkaan ja lisää suojeluskuntalaisia kutsuttiin aseisiin ja liike julisti kapinan hallitusta vastaan. Liike sai aluksi  kokoomuksen tuen ja suojeluskunnat olivat valmiita apuun kunnes presidentti Svinhufvud (kokoomus) taustoistaan huolimatta vetosi suojeluskuntalaisiin ja kehotti heitä luopumaan kapinasta. Vetoomus onnistui ja pian liike virallisesti lakkautettiin ja osa johtajista tuomittiin vankeuteen . Tuomiot olivat kuitenkin lyhyitä. Lapuan liikkeen ns. jatkajaksi perustettiin IKL, mutta se käytti vain rauhanomaisia keinoja ja pyrki politiikan kautta vaikuttaa. Sen suosio ei koskaan yltänyt Lapuan liikkeen tasolle.

Mielestäni Lapuan liike tuhosi itse itsensä.Liikkeen radikalisoituminen ja  lain ottaminen omiin käsiin mm .poliittisten päättäjien jopa entisen presidentin ”kyyditykset”  ja jopa hallitusta vastaan hyökkääminen oli paitsi laitonta myös oman liikkeen ”sabotointia”. Rauhanomaisella toiminnalla Lapuan liike olisi mielestäni voinut kohota esim. valtapuolueeksi Suomessa.

Jatkosodan loppuvaiheista

Tali-Ihantalan ”ihmettä”  tarkasteltaessa on tärkeää kertoa vallinneista olosuhteista ja Neuvostoliiton aloittamasta Kannaksen suurhyökkäyksestä. Kannaksen suurhyökkäys oli todella suuri sotatoimi, jolla Neuvostoliitto pyrki nopeaan ratkaisuun Suomen rintamalla.  Operaation mittakaavasta kertoo Neovostoliittolaisten sotilaiden lukumäärä n.450000 miestä, joka oli n.  6 kertainen suomalaisiin sotilaisiin nähden.  tykkejä, panssariajoneuvoja ja lentokoneita oli suhteessa vielä paljon enemmän. Toki lukumääräisiin ylivoimaan vaikutti myös osittain se, että Suomen sodanjohto ei odottanut suurhyökkäystä tapahtuvan Karjalan kannaksella ja pääjoukot olivat Itä-Karjalassa.  Neuvostoliiton joukot saavuttivatkin nopeasti  voittoja ja suomalaiset joutuivat perääntymään.

Kesäkuun lopulla v. 1944 alkoi Tali- Ihantalan taistelut, joissa saavutettiin torjuntavoitto. Mielestäni tämä torjuntavoitto oli elintärkeä Suomelle itsenäisyyden säilyttämisen tai vähintäänkin Suomen valtaamisen estämisenä.  Tali-Ihantalan taistelu on Pohjoismaiden historian suurin. Siihen osallistui n.50000 suomalista ja 150000 neuvostoliittolaista sotilasta.  Molempien osapuolton tykistö keskitykset olivat myös ennennäkemättömiä .  Lopputuloksena Neuvostoliiton eteneminen pysäytettiin ja kaatuneita oli Neuvostoliiton puolella  n.6000 ja suomalaisten puolella n.1300.Taisteluiden kesto oli  2 viikkoa.  Vähän myöhemmin käytiin samankaltaiset joskin pienemmät taistelut Vuosalmella ja Viipurinlahdella. Myös näissä saavutettiin torjuntavoitot. Näiden jälkeen Neuvostoliitto alkoi osittai vetää joukkojaan pois, kohti sksan rintamaa, joka oli Neuvostoliitolle suurempi prioriteetti.  Tali-Ihantala muodostui mielestäni jatkosodan tärkeimmäksi taisteluksi.

Toisen maailmansodan jälkeen

Toisen maailmansodan jälkeen suomi alkoi kehittyä niin taloudellisesti, koneellisesti kuin ulkoisestikin. Suomi kieltäytyi Marshall-avusta, koska halusi pärjätä omillaan eikä tukeutua niin paljoa muihin valtioihin. Tämä aika oli nopeaa kasvun kautta ja myös asutusten rakentaminen sai aivan uuden suunnan. Myös ulkomaankauppa alkoi nostaa päätään Suomessa.

1960- ja 1970-luvuilla asutus muuttui yhä enemmän kaupunkikeskeiseksi. 1960-luvulla asuinolosuhteet eivät olleet kummoiset, mutta 1970-luku oli lähiöiden kulta-aikaa, jolloin myös asunnoista alettiin tehdä hieman modernimpia. Rintamatalot vaihtuivat kerrostaloihin.

Suomen nousun myötä alkoi kehittyä myös arkkitehtuuri, taide, politikka ja urheilu. Ensimmäiset olympiakisat järjestettiin Suomessa vuonna 1952.
Suomen monet tappiot ja alamäet alkoivat pikku hiljaa koitua voitoksi, kun Suomi pääsi nousemaan omille jaloilleen. Todennäköisesti nämä menetykset olivat myös vahvistaneet Suomea, sillä varmaa on, että Suomi puolustaisi itseään ja oikeuksiaan entistä voimakaammin, jos tarvetta tällaiselle tilanteelle tulee.

Kansalaissota Tampereella

Suomi ei kerennyt kauaa nauttimaan itsenäisyyden julistuksesta, sillä pian maa ajatui kansalaissotaan. Kansalaissodalle on olemassa monia eri nimiä, mm. kapina, vapaussota, sisällissota ja vuoden 1918 sota.
Kansalaissota valtasi myös Tampereen, jolla olikin oma merkittävä osansa tässä sodassa.

Tampereen valtaus keskittyi aikavälille 15.3-6.4.1918. Sota jakoi myös tamperelaiset kahteen leiriin: punaisiin ja valkoisiin. Tampereella koettiin verinen taistelu, sillä punaiset ajettiin kantakaupunkiin ja heitä kuolikin n. 2000. Valkoisten puolella kuolleiden määrä oli hieman vähäisempi, sillä heitä kuoli vain 700.

Taistelun jälkeen valkoisten valta palautettiin takaisin kaupungille ja tästä seurauksena oli mm. punaisten teloituksia ja sulkemisia vankileireille.
Taistelu Tampereella jätti jälkensä monen tamperelaisen elämään, sillä tuhoutuneiden rakennusten asukkaat jäivät ilman kotia sekä monet suvut menettivät sukulaisiaan ja lapset vanhempiaan.

Tamperetta suojasivat korkeat alueet, mm. pyynikinharju ja kalevankankaalla sijaitseva "puolutusharjanne". Nämä eivät kuitenkaan estäneet sodassa aiheutuneita henkisiä tappiota. Melko pian kansalaissodan jälkeen alkoi kiistely sen nimestä, sillä ihmiset tuntuivat taistelevan sodassa monien eri asioiden vuoksi. On paljon kiistelty siitä mitkä asiat sodasta pitäisi muistaa ja mitkä unohtaa. Koska Suomi oli jakautunut punaisiin ja valkoisiin, ei voi tarkalleen sanoa sodan oleellisimpia asioita, sillä ne olivat molemmilla puolilla hyvin erilaiset.

Torpparikysymyksen vaikutuksia

Torpparilaki tuli voimaan vuonna 1918.
Lakiin vaikuttivat erimielisyydet ja torpparien tyytymättömyys elinolosuhteisiin. Torpissa ehdot saattoivat olla hyvinkin ankaria ja torpista oli myös suuri kysyntä, joten sen myötä kiristyivät ehdot sekä kilpailu/kiinnostus torppia kohtan. On myös sanottu, että torpparikysymys on ollut yksi vuoden 1918 sotaan vaikuttaneista syistä.

Lopulta kiistat johtivat siihen, että 17.7.1918 hyväksyttiin laki torppareiden, mäkitupalaisten ja lampuotien oikeudesta lunastaa vuokra-alueensa itselleen. Torppien lunastaminen jatkui aina vuoteen 1939 saakka ja tämän lain hyväksyminen on sanottu oleva yksi aikakauden kuumimmista kiistoista.

Torpparilain myötä syntyi uusi, itsenäinen pienviljelijäluokka. Ennen lakia monet torpparit olivat olleet riippuvaisia muista sekä valtiosta. Lain myötä torpparit saivat enemmän oikeuksia ja valtaa itselleen, eivätkä joutuneet vastaamaan jokaisesta asiasta jollekin korkeammalle taholle. Uuden viljelijäluokan myötä syntyi kilpailua toisten viljelijöiden välillä, mutta se varmasti omalla tavallaan vaikutti positiivisesti viljelijöiden motivaatioon. Kuitenkin huonot sääolosuhteet ja tappiot satokaudessa olivat kaikille yhteisiä, joten vaikka torpparit toimivat erikseen ja omalla tavallaan, he silti olivat riippuvaisia myös muista torppareista. Jonkinlainen yhteenkuuluvuus oli olemassa, vaikka sitä ei niin selvästi olisi haluttu myöntääkään.

Sääty-yhteiskunnasta

Suomi alkoi n. 1600-luvulla muodostua entistä enemmän sääty-yhteiskunnaksi. Ihmiset haluttiin luokitella johonkin säätyluokkaan, joko aatelistoon, papistoon, porvaristoon tai talonpojiksi. Tämä lisäsi ennen kaikkea kuilua ihmisten välillä sekä hankaloitti ihmisten elämää.

Ihmiset syntyivät tiettyyn säätyyn ja todennäköisesti myös pysyivät tässä asemassa koko elämänsä ajan. Vaikka talonpoika olisi kuinka yrittänyt pelata korttinsa oikein, hänellä ei juurikaan ollut mahdollisuuksia nousta esim. papistoon. Koska ihmiset eivät välttämättä voineen säädylleen mitään, tuntuu väärältä että he joutuivat olemaan tietyssä asemassa koko elämänsä ajan. Toisaalta siihen aikaan osattiin varmasti myös olla kiitollisia monista pienistä asioista, eikä luokitteluun suhtauduttu yhtä suurella vakavuudella mitä esim. nykyaikana. Jos nyt huomataan epäkohtia ihmisten välisessä tasa-arvossa, siihen puututaan, tai ainakin yritetään muuttaa asiaa hieman paremmaksi.

Säädyillä oli myös erioikeuksia, jotka olivat voimassa aina 1800-luvun lopulle saakka. Näihin erioikeuksiin kuului mm. vapaus veroista ja etuoikeus tiettyihin virkoihin.
Lienee sanomattakin selvää, että sääty-yhteiskunnan vaikutukset ovat näkyneet yhteiskunnassamme. Vaikka raja "rikkaiden ja köyhien" välillä on hälventynyt, on edelleen havaittavissa pientä luokittelua mm. omaisuuden tai varakkuuden perusteella. Tämä ei välttämättä liity kovinkaan selvästi sääty-yhteiskuntaan, sillä ihmisillä on tarve vertailla itseään ja elämäänsä muihin. Luultavasti sääty-yhteiskunta silti vaikuttaa taustalla, koska monella suvulla juuret yltävät jopa sääty-yhteiskunnan ajalle saakka.

Sodan vaikutus lasten ja nuorten elämään

Viimeisen kerran oppitunneilla käsiteltiin mm. jatkosotaa ja sitä seurannutta Lapin sotaa sekä miten elämä Suomessa jatkui näiden jälkeen. Suomi onnistui maksamaan kaikki sotakorvaukset ja joutui luovuttamaan alueita. Suomessa alkoi jälleenrakentamisen aika ja olot alkoi vakiintua. Sodan jäljiltä Suomessa oli nyt noin 50 000 sotaorpoa ja 30 000 sotaleskeä. Minua kiinnostaa jatkosodan rintamataistelut, mutta myös se, että millaista elämä oli yhteiskunnassa sodan aikana ja miten sota on vaikuttanut lapsiin ja nuoriin. Sodan aikana kärsittiin aineellisesta niukkuudesta, oli vaatepulaa ja elintarvikepulaa ja ylipäätänsä elämä oli tavallista köyhempää. Lapsia siirrettiin mm. Ruotsiin, jotta heillä olisi paremmat elinolot. Kokemus Ruotsissa saattoi olla myönteinen tai ahdistava. Ongelmia aiheuttivat kielitaidottomuus, hylätyksi tulemisen tunne ja uudenlaiset olot. Ongelmia syntyi myös lasten palatessa takaisin Suomeen, vanhemmat ja lapset olivat etääntyneet toisistaan ja suomen kieli takkuili. Kaikki lapsista eivät välttämättä edes palanneet Suomeen. Sotaorpojen tilanne sodan aikana oli erityisen hankala, koska yhteiskunnan tuki vaihteli paikkakunnittain. Erilaisten vapaaehtoisjärjestöjen, talkoiden ja sosiaalisen verkoston merkitys oli suuri sotien aikana.

Voin vaan kuvitella, että miten traumaattista ja vaikeaa on ollut lapsilla sotien aikana. Ruotsiin lähettäminen sodan aikana jätti osaan lapsista elinikäiset traumat ja tänäkään päivänä osa heistä ei pysty puhumaan asiasta.

Kieltolaki

Toisen kerran tunneilla pohdittiin, että miten kieltolaki on vaikuttanut suomalaiseen alkoholikulttuuriin. Kieltolain tarkoituksena oli ehkäistä alkoholinkäyttöä (ts. juoppouden ehkäiseminen), mutta kiellon noudattamista oli vaikeaa valvoa. Salapoltto ja salakuljetus lisääntyivät. Kieltolaista on käytetty jopa termiä ”kiertolaki”, joka kuvaa mielestäni melko hyvin kieltolain aikaa. Alkoholin salapolton ja salakuljetuksen lisääntymisen seuraksena mm. väkivaltarikollisuus lisääntyi. Kieltolain seuraksena suomalainen alkoholikulttuuri muuttui humalahakuisemmaksi ja alkoholinkäyttö lisääntyi. Suomalaiset eivät oppineet hienostuneempaa juomiskulttuuria.

Mielestäni kieltolaki oli turha, vaikkakin ihan hyvä yritys. Tavoitteitaan se ei saavuttanut. Kieltolain noudattamista oli todella vaikeaa valvoa. Kieltolain tarkoituksena oli juoppouden ehkäiseminen, mutta se teki suomalaisista väkivaltaisen väkiviina kansan.

Vastakulttuurit 1960-luvun Suomessa

1960- luku on tunnettu erilaisista vastakulttuureista. Tämä johtunee siitä, että koskaan aikaisemmin ei ole ollut yhtä suurta eroavaisuutta kahden eri sukupolven välillä, kuin tuolloin oli. Näillä kahdella sukupolvella viitataan ennen sotaa ja sodan jälkeen syntyneisiin sukupolviin. Vastakulttuureiden tarkoituksena oli nimensä mukaisesti olla jotakin yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttynä pidettyä  kulttuuria "vastaan", eli kyseenalaistaa vanhoja arvoja ja asenteita, tai jopa kokonaan vastustaa niitä. Vastakulttuureita olivat esimerkiksi pasifismi, naisliike ja opiskelijaradikalismi.

Suurin osa vastakulttuureista rantautui Suomeen ulkomailta, lähinnä muualta Euroopasta ja Yhdysvalloista. Nousussa ollut nuorisokulttuuri musiikkityyleineen, vaatteineen ja aatteineen, täysin uudet ja pidempään kestävät koulutusmahdollisuudet sekä länsimaiden modernisoituminen aiheuttivat suurta muutosta nuorison keskuudessa. Nyt nuorilla oli enemmän mistä valita ja he muodostivat oman yhteisön, jollaista ei ennen ollut ollut.

Muuttunut ja modernisoitunut maailma nuorisoineen eivät olleet vanhempien sukupolvien mieleen. Uusi sukupolvi taas halusi nimenomaan erottautua vanhoista sukupolvista, jolloin syntyi vastakulttuureita. Vastakulttuurit kyseenalaistivat vanhoja arvoja ja tapoja, joka sai taas vanhemmat sukupolvet närkästymään. Nuoret olivat ensimmäistä kertaa tietoisia oikeuksistaan ja tietynlaisesta ”vaikutusvallastaan”, eli miten hekin voisivat ottaa kantaa ja vaikuttaa yhteiskunnan asioihin, toisaalta he ehkä halusivat myös jopa hieman järkyttää vanhempia sukupolvia. 

Maalta kaupunkiin muutto vilkastui 60-luvulla huimasti, ja se toi mukanaan myös ongelmia. Nopeasti rakennetut kerrostalot uusille asukkaille olivat ahtaita, rikollisuus ja sosiaaliset ongelmat lisääntyivät. Muuttoliikenne toi kuitenkin uusia nuoria kaupunkeihin, joka lisäsi erilaisten vastakulttuureiden suosiota ja kannattajia. Vaikka vastakulttuurit toivat paljon hyviä asioita ja uudistivat monin tavoin yhteiskuntaa, toi se mukanaan myös varjopuolia, kuten päihteitä.

Rintamakarkuruus, aseistakieltäytyjät

Jossain vaiheessa kolmannen kerran oppitunneilla mainittiin rintamakarkuruus. Luin yhdestä Historia lehdestä artikkelin, jossa kirjoitettiin aseistakieltäytyjistä talvi- ja jatkosodan aikana. Syyt aseistakieltäytymiseen vaihtelivat, syynä saattoi olla esimerkiksi rauhanaate ja poliittiset mielipiteet, kuten vasemmistolaiset aatteet. Aseistakieltäytyjien yleisin rangaistus oli vankilatuomio. Aseistakieltäytyjiä saatettiin uhata teloituksellakin ja esim. Arndt Pekurinen kuoli maanmiehensä luotiin rintamalla, koska hän kieltäytyi osallistumasta sotaan. Talvi-ja jatkosodan aikana rintamalla palveli myös miehiä, jotka osallistuivat sotaan aseitta. He olivat mukana sodassa, mutta eivät missään vaiheessa käyttäneet asetta. Ja tietysti rintamakarkuruutta tapahtui. Kuinkahan monta suomalaista kieltäytyi aseista sotien aikana ja kuinka moni palveli aseettomattomana sodissa..

Suomi osana Venäjän keisarikuntaa

Ensimmäisen kerran oppitunneilta minulle jäi erityisesti mieleen Suomen irrottaminen Ruotsista ja Suomen liittäminen osaksi Venäjän keisarikuntaa. Suomi kerkesi olla osa Venäjää lähes sata vuotta (1809-1917) ja sinä aikana kerkesi tapahtua todella paljon, sekä hyvää, että pahaa. Tärkeimpänä tietty Suomen itsenäistyminen vuonna 1917. Liittyessään osaksi Venäjää Suomi sai autonomian ja Aleksanteri ensimmäinen oli muutenkin hyvin armollinen Suomea kohtaan. Keisari vahvisti mm. Suomen uskonnon, perustuslain ja säätyjen oikeudet. Nikolai ensimmäisen aikakausi oli taantumuksellista aikaa, kun taas Aleksanteri toisen aikaan Suomessa tapahtui paljon muutoksia, mm. Suomen talous kasvoi ja säätyvaltiot koottiin jälleen koolle. Samalla tosin koettiin myös nälkävuodet.. Aleksanteri kolmen ja Nikolai toisen aikana koettiin molemmat sortokaudet ja mutkien kautta päästiin Suomen itsenäistymiseen. Suomen itsenäistymistä edeltävä aika, Suomi osana Venäjää, on mielenkiintoinen aikakausi, koska Suomen tilanne vaihteli ääripäästä toiseen riippuen siitä, kuka oli keisarina. Suomi koki ajan jolloin sillä oli autonomia, mutta kärsi sortokaudet ja nälkävuodet.

Fennomania

Suomalaisten kansallisen identiteetin herääminen, jota myös Fennomaniaksi kutsutaan, alkoi 1800-luvun alkupuoliskolla. Suomenmielisyys ja suomalaisuuden tai ylipäätään oman kansalaisuuden merkityksen ymmärtäminen alkoi hiljalleen saada kannatusta yliopistopiireissä, joissa siis vaikuttivat siihen aikaan enimmäkseen ruotsinkieliset. Suomalaisuutta eniten kannattaneet henkilöt olivat mm. professori Fredrik Bergbom, Adolf Ivar Arwidsson, joka lehdessään yritti vakuuttaa ylimystön siitä, miten kaikkea kotimaista tuli kannattaa ja miten sen kieltä (suomea) tuli suojella ja hoitaa, sekä Johan Vilhelm Snellman, josta jo aikaisemmassa blogikirjoituksessani hieman kerroinkin. Snellman halusi tuoda esille sen, miten ainoastaan omalla kielellään maa pystyisi luomaan ja muokkaamaan oman kulttuurinsa.

Kansallisen identiteetin yleisin ilmentymä ja ilmaisu on kulttuuri. Runebergin runoelmat perisuomalaisista maisemista järvineen ja metsineen sekä sen rahvaasta kansasta alkoivat herättää kiinnostusta myös ylimystön keskuudessa. Muita tärkeitä kirjailijoita suomalaisen kirjallisuuden kehityksen puolesta olivat Topelius ja Lönnrot, joka ainoana heistä kirjoitti suomeksi. 

Alun hankaluuden jälkeen Fennomania alkoi tuottaa tulosta, ja Suomalainen kulttuuri alkoi muodostua toden teolla. Suomenkielinen kirjallisuus, sanomalehdet, teatteri, musiikki ja kuvataide lisääntyivät ja niitä alettiin myös arvostaa. Liike-elämä sai myös alkunsa kun esimerkiksi Kansallispankki perustettiin. Konkreettisten esimerkkien lisäksi kansa alkoi tuntea suurta yhteenkuuluvaisuutta. Kalevalan synnyttämä Karjala-innostus alkoi, ja suomalaisen luonnon merkitys kasvoi.

Säätyläisyys Suomessa

Suomen säädyt muodostuivat aatelistosta, papistosta, porvaristosta sekä talonpojista. Säädyillä oli oma edustajansa valtiopäivillä. Suomessa säätyvaltiopäivät kestivät vuoteen 1906 saakka, jolloin ne korvautuivat äänioikeuteen perustuvalla eduskunnalla.

Säätyjen välillä oli erioikeuksia, kuten esimerkiksi kahden ylimmän säädyn, eli aateliston ja papiston edustajaa ei saanut tuomita tavallisessa oikeustuomioistuimessa. Ylemmät säädyt saivat myös nauttia verovapaudesta, rälssitilojen omistamisesta ja korkeista viroista aina 1800-luvun loppuun asti. Joitakin erioikeuksia jäi kuitenkin vielä voimaan, ja esimerkiksi viimeinen säätyerioikeuksiin perustuva säännös lakkautettiin vasta vuonna 1995.

Säätyläisyys periytyi, eikä alemmasta säädystä yleensä päässyt ylempään säätyyn, paitsi ehkä opiskelemalla oppikoulussa ja sen jälkeen yliopistossa, mikä oli siihen aikaan hyvin kallista, joka taas rajoitti entisestään alempien säätyjen mahdollisuutta nousta sääty-yhteiskunnassa ylöspäin. Vaikka ero talonpoikien ja kolmen ylimmän säädyn välillä pysyi jyrkkänä, alkoi aateliston, papiston ja porvariston erot vähitellen lieventyä, ja heistä alettiinkin käyttää nimitystä säätyläiset. Säätyläiset erotti rahvaasta väestöstä syntyperän lisäksi esimerkiksi pukeutuminen, lukeminen ja opiskelu sekä tietynlainen ylemmyys ja säätytietoisuus.

Uusien aatelisarvojen myöntäminen kiellettiin Suomessa 1919, jolloin kansalaisten katsottiin olevan lain edessä yhdenvertaisia. Säätyläisyys alkoi tämän päätöksen jälkeen vähitellen hälventyä kokonaan, vaikka toki se säilyi vielä pitkään ihmisten asenteissa.

Snellmanin vaikutus suomenkielen asemaan

Vaikka suomenkieliset esi-isämme puhuivat suomea, ja Suomen saatua autonomisen aseman Ruotsista ja tätä kautta vähemmistökielen muututtua enemmistökieleksi, ei suomenkielen asema ollut vakaa. Kun jo lähes koko 1800-luvun puolivälin sivistyneistö puhui äidinkielenään ruotsia, kaksikielisyys lisääntyi vähitellen myös muun väestön keskuudessa.

Johan Vilhelm Snellman (1806-1881) oli yksi merkittävimmistä henkilöistä  suomenkielen aseman parantamisen puolesta. Hänen mielestään ruotsinkielinen sivistyneistö oli suurin syy suomenkielen rappeutumiseen; he eivät olleet pitäneet huolta suomenkielisestä väestöstä, vaan olivat epäisänmaallisesti laiminlyöneet tehtävänsä, joka taas oli Snellmanin mielestä syy pääväestön surkeaan taloudelliseen, sosiaaliseen ja sivistykselliseen asemaan. Nämä syyt olivat Snellmanin keskeisiä käsitteitä, joilla hän alkoi vaatia suomenkieltä Suomen viralliseksi kieleksi. Hän tahtoi syrjäyttää ruotsin kokonaan ja rakentaa suomenkielisen sivistyksen suomalaisen kirjallisuuden pohjaksi. Tätä eivät olisi ruotsinkieliset hyväksyneet, ja he huomauttivatkin, että rannikolla asuva väestö Pohjanmaalla ja Uudellamaalla sekä sivistyneistö puhui äidinkielenään ruotsia. Tämä tieto ei Snellmania kuitenkaan hetkauttanut, ”sulautukoon suomenkielisiin” kuului hänen neuvonsa. Snellman oli sitä mieltä, että ainoastaan omalla kielellään maa pystyisi luomaan ja muokkaamaan oman kulttuurinsa. Hänen mielestään ruotsalaiset olivat aikoinaan syrjäyttäneet suomenkielen pelkäksi rahvaan käyttämäksi kieleksi. Tämä epäkohta oli korjattava, olihan Suomella nyt autonominen asema Ruotsista. 

Kansallinen herätys suomenkielen puolesta ei kuitenkaan alkanut Snellmanin harmiksi heti, vaan hänen aikeensa estettiin vedoten poliittisiin syihin. Vuonna 1850 säädetyn uuden asetuksen mukaan suomeksi sai julkaista ainoastaan taloutta ja uskontoa sekä kansanrunoutta käsittelevää kirjallisuutta. Tämän asetuksen päätarkoituksena epäiltiin olevan pyrkimys estää vallankumousta lietsovan romaanikirjallisuuden tulo suomalaisten tietouteen.  Kieliasetuksen päätarkoitus oli siis selkeästi murskata Snellmanin suomenkielen ohjelma lopullisesti, estäen suomenkielisen kulttuurisen tuotannon ja kirjallisuuden kehitys. 

Uusia Snellmanin kannalta myönteisiä tuulia kielikysymys sai Venäjän keisarin Aleksanteri II:n noustua vuonna 1855 valtaistuimelle. Toisin, kuin vallalla olleen byrokratian mukaan, uuden keisarin asenne kielipolitiikka kohtaan, erityisesti fennomaaneja, joiksi siis Snellmanin kaltaisia vaikuttajia kutsuttiin, oli toisenlainen. Snellman nimitettiinkin professoriksi yliopistoon ja myöhemmin vielä yhdeksi keisarin neuvonantajiksi, olihan heillä samansuuntaiset tavoitteet. Edistystä Snellman sai suomenkielen ohjelmalleen Venäjän keisarin allekirjoittaessa uuden kieliasetuksen Parolan nummilla kesällä 1863. Uusi asetus myönsi suomelle tasavertaisen aseman ruotsinkielen kanssa, jolloin  maahamme alkoi nopealla tahdilla muodostua suomenkielisiä oppikouluja sekä pyrkimyksiä muodostaa ensimmäinen suomalainen puolue. Suomenkielinen kulttuuri saattoi siis vihdoin alkaa kehittyä.  

Toisin kuin Snellman oli alkuperin suunnitellut, suomenkielestä ei tehty ainoata virallista kieltä. Toisaalta jo tasavertainen asema ruotsinkielen kanssa oli suuri askel. Nykypäivänä käydään kuitenkin paljon keskustelua siitä, pitäisikö suomesta tehdä ainoa virallinen kieli. Koulujen nk. pakkoruotsi jakaa mielipiteitä. Aika näyttää, toteutuuko Snellmanin alkuperäinen aloite.

Nuijasota

Nuijasota käytiin 1596–1597 eli yli 400 vuotta sitten. Nuijasodassa kuoli eri arvioiden mukaan jopa 3000 ihmistä eli prosentteina lähes sama kuin 1918 sisällissodassa tai 2. maailmansodassa kuoli suomalaisia. Sodan osapuolina olivat kapinaan ryhtyneet talonpojat ja vastapuolella olivat suomen käskynhaltija Klaus Flemingin sotaväki jota johti aatelisupseerit. Yleinen selitys nuijasodan syyksi oli seuraavanlainen:

”Kysymys oli Suomen takamaaseutujen kehittymättömien talonpoikain oikosulunomaisesta psykologisesta reaktiosta, jonka taustana oli sotaväsymys ja jonka kruunua tavoittelevan herttua Kaarlen häikäilemätön kiihotus käynnisti” (Ylikangas 1996, 14).

Heikki Ylikankaan mukaan nuijasota oli yleiseurooppalaista liikehdintää, jossa muualla taistelujen osapuolina olivat maaorjat mutta täällä talonpojat. Ylikankaan mukaan linnaleirit ja muu sotaväen ylläpito rasitti ja köyhdytti talonpoikia sillä maaomaisuus valui aatelisille ja ryöstely ja laittomuudet olivat maan tapa. Säätyläisten ahneus, mielivalta ja laittomuudet olivat vastoin talonpoikien oikeustajua ja

”Talonpojat protestoivat aatelisvoittoisilla virkamiehillä lujitetun modernin valtion pystyttämistä vastaan, valtion joka nojasi kartanoaatelin ja privilegioidun kaupunkiporvariston tukeen, ja jossa talonpojat alistettiin alamaisiksi maksumiehiksi rajoitetuin yhteiskunnallisin oikeuksin mutta maksimoiduin yhteiskunnallisin velvollisuuksin.” (Ylikangas 1996, 102).

Kapinointi oli ajan keino yhteiskuntaryhmien väliseen säätelyyn eikä muita yhtä hyviä keinoja ollut, muissa maissa aseisiin tosin tarttuivat maaorjat kun täällä sen tekivät vapaat talonpojat.

Kapinointi loppui Suomessa koska talonpojat olivat liian heikkoja nousemaan aseisiin eikä vahvaa liittolaista ollut. Vastapuolella oli Mahtivaltio kehittynein virkakoneistoin, ankarin rangaistuksin ja sotilaiden pakko-otoin.

Toinen syy kapinoinnin loppumiseen Suomessa oli se kun Suomeen perustettiin 1600-luvulla rauhanomainen kanava ristiriitojen käsittelemiseksi. Tuli valtiopäivälaitos ja tuomioistuinlaitos. Vaikka talonpojat eivät sielläkään menestyneet kohdeltiin heitä kuitenkin oikeudenmukaisesti. Myös se rauhoitti mielet että oli jokin kanava mitä kautta erimielisyydet ja vääryydet voitiin käsitellä.

Sotien jälkeisen ajan kansanperintö suomalaisissa

Jatkosodan päätyttyä Suomen piti nöyrtyä Neuvostoliiton edessä ja myöntyä useisiin ehtoihin mukaan lukien merkittävät alueluovutukset, neuvostovastaisten (ja fasististen) järjestöjen lakkauttaminen, Porkkalan vuokraus, sotarikollisten ”oikeudenmukainen” tuomitseminen ja lukuiset muut. Kaiken kukkuraksi Neuvostoliitto vaati Suomea maksamaan sille aikaansa nähden huomattavan suuret 300 miljoonan dollarin sotakorvaukset ja maksun tuli kaiken lisäksi tapahtua kohtuuttoman lyhyessä ajassa.

Mutta mikä kaiken kaikkiaan onkaan tämän sodanjälkeisen ajanjakson merkitys Suomen talouskasvulle, nykyään jopa perisuomalaisena pidetylle työmoraalille tai

omien henkilökohtaisten tai jopa kansallisten saavutusten nöyrälle vähättelylle?

Väittäisin että valtaisa. Sodan kauheuksien loputtua koitti suurimmalle osalle kansasta jälleen ”normaali” vaikkakaan ei välttämättä ruusuinen elämä. Pelkkä rauhan pysyminen motivoi kansaa puhaltamaan yhteen hiileen ja työskentelemään ankarasti sekä sotakorvauksien maksamiseksi että omien sodanajasta kärsineiden kaupunkien jälleenrakentamiseksi. Neuvostoliittoa edelleen pelättiin eikä sitä haluttu ärsyttää millään muotoa. Velat pyrittiin maksamaan aikataulun mukaisesti, lehdet eivät päästäneet sivuilleen itänaapuria moittivaa tekstiä ja urheilussa hävittiin murskalukemin. Voitettaessakaan tuuletukset eivät ainakaan vielä 50-luvulla olleet useimmilla suomalaisilla kovin suurieleisiä.

Monella sodan aikoinaan itse kokeneella ”ryssänpelko” tuntuu seuraavan aina hautaan asti. Vielä yli 60 vuotta sodan päättymisen jälkeen mm. oman isoisäni poliittinen suuntautuminen on hyvin pitkälle NATO-myönteisyyden ohjastelemaa: ”kun ryssä hyökkää, niin saataisiin sitten muilta apua!”. Vaikka Venäjän hyökkääminen Suomeen on nykyolosuhteiden valossa kuinka tahansa epätodennäköistä, vanha pelko ja katkeruus ei sitä helposti tunnu ottavan uskoakseen. Sota ja sen jälkeinen aika on jättänyt siis monessa mielessä jälkensä aikalaisiinsa ja myös jossain määrin heidän jälkeläisiinsä. Kaikesta tästä on samalla tullut myös osa jotain sellaista, jota tänä päivänä pidämme suomalaisena.

Talvisodan merkitys suomalaisten yhdistäjänä

Suomessa pian itsenäistymisen jälkeen käyty kansalaissota repi kansan pahasti kahtia ja monen osallisen vihanpito vastapuolen edustajia tai heidän jälkeläisiään kohtaan ei lakannutkaan ennen vaipumista lopulliseen haudan lepoon. Yhteinen vihollinen on yhdistänyt vihamiehiä lukuisia kertoja maailman ja monesti myös Suomen historiassa. Kiistelemättä yksi tärkeimmistä suomalaisen kansallisidentiteetin elvyttäjistä ja osittain myös luojista onkin vuosina 1939-1940 käyty talvisota Neuvostoliittoa vastaan.

Suomen ajautuminen sotaan juontuu tietenkin Neuvostoliiton ja Saksan keskenään salassa kirjoitettuun Ribbentrop –sopimukseen, joka piti sisällään em. valtioiden hyökkäämättömyyslupauksen ja aluejaon, jonka mukaan Neuvostoliiton olisi sodan syttyessä lupa miehittää muiden sopimuksessa mainittujen alueiden joukossa ollut Suomi. Lokakuussa 1939 Neuvostoliitto vaati Suomelta alueluovutuksia ja marraskuussa rantautuivat kotimaahan myös huhut Ribbentrop-sopimuksesta ja sen pykälistä. Suomi ei hyväksynyt alueluovutuksia, joten Venäjä lavasti Mainilan laukaukset ja syytti Suomea sotatoimien aloittamisesta. Sota konkretisoituu, kun Neuvostoliitto hyökkää Suomeen 30.11.1939.

Venäläinen sodanjohto odotti lyövänsä kahtia jakautuneen maan nopeasti ja uskoi kansalaissodassa punaisten puolella taistelleiden jopa liittyvän taistelemaan puna-armeijan joukoissa. Toisin kuitenkin kävi, kun ulkoisen uhan edessä sisäpoliittiset erimielisyydet muuttuivat toissijaisiksi ja Suomen kansa nousi yhtenäisenä rintamana puolustamaan yhteistä kotimaataan. Joulukuussa saadut torjuntavoitot numeerisesti ylivoimaiselta näyttävää vastusta vastaan toivat suomalaisille itsevarmuutta ja vahvistivat yhteishenkeä. Menestyksekäs mottitaistelu laski vastustajan ja kohensi suomalaisten taistelumoraalia entisestään.

Jos Suomi ei olisi kansalaissodan jälkeen joutunut sotatilaan kertaakaan ulkoisen toimijan kanssa, punaisten ja valkoisten välinen viha ja katkeruus olisi mitä luultavimmin kestänyt useimmilla kuolemaan saakka ja ruokittu myös jälkipolville ja näin jatkanut elämistään vahvempana kuin mitä nyt.

Teksti 4

Jatkosotaan lähdettäessä Suomi taistelee yhdessä Saksan kanssa. Mitä jos Suomi ei olisi suostunut sotimaan Saksan kanssa? Uskoisin, että Neuvostoliitto olisi miehittänyt Suomen, koska Saksan sotilaallinen apu oli tärkeää. Jatkosodan alkaessa Suomi lähti sotimaan paljon paremmista lähtökohdista kuin talvisodan alussa. Suomi ylitti jatkosodassa vanhan rajan ja eteni Syvärille asti. Tämä toisi Suomelle enemmän pelimerkkejä rauhanneuvotteluissa ja jatkosodan aikana olisi enemmän tilaa perääntyä. Oli parempi perääntyä Syväriltä kuin vanhalta rajalta tai viralliselta valtionrajalta.

Moskovan välirauhassa vuonna 1944 Porkkala vuokrattiin Neuvostoliitolle. Nyt Porkkala vuokrattiin Neuvostoliitolle samankaltaisesti kuin Hanko talvisodan jälkeen. Jälleen pala Suomea oli Neuvostoliiton aluetta sekä lähellä myös Helsinkiä. Rauhanehdoissa sotakorvausten maksaminen, 300 miljoonaa dollaria oli poikkeuksellista siinä, että ne maksettiin loppuun asti. Myös neuvostovastaiset ja fasistiset järjestöt täytyi lakkauttaa ja siinä samalla lakkautettiin myös Lotta Svärd. Vaikka Lotta Svärd ei ollut fasistinen järjestö, oli sillä kuitenkin läheiset suhteet suojeluskuntajärjestöön vaikka sekään ei ollut fasistinen järjestö. Rauhanehdoissa kun sanottiin, että sotilaalliset ja sotilaallisluontoiset järjestöt tuli lakkauttaa. Ironista onkin se, että Lotta Svärdin tunnuksessa on hakaristi, joka oli olemassa jo ennen Natsi-Saksaa. Nykyisin hakaristi löytyy ainakin Kauhavan lentosotakoulun tunnuksesta.

Jatkosodan päätyttyä Veikko Vennamo järjesti evakoille, rintamamiehille ja kaatuneiden omaisille uudet maatilat tai rakennustontit. Vennamon ansiosta yksityisiä maita pakkolunastettiin uusille tiloille. Suomi solmi YYA-sopimuksen Neuvostoliiton kanssa vuonna 1948. Sopimuksessa oli sotilasliiton käryä. Sanotaanhan YYA-sopimuksen ensimmäisessä artiklassa seuraavaa: "Suomi kohdistaa tällöin kaikki käytettävissään olevat voimat puolustamaan alueensa koskemattomuutta maalla, merellä ja ilmassa ja tekee sen Suomen rajojen sisäpuolella tämän sopimuksen määrittelemien velvoitustensa mukaisesti tarpeen vaatiessa Neuvostoliiton avustamana tai yhdessä sen kanssa.” Neuvostoliitolla oli YYA-sopimuksen myötä suuri vaikutus Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaan. Tämän myötä Länsi-Saksassa syntyi käsite suomettuminen, joka kuvasi Suomen ja Neuvostoliiton suhteita. Suomea ei ollut kuitenkaan miehitetty mutta maa oli riippuvuussuhteessa Moskovaan. Sotien jälkeen Suomessa oli vasemmiston suosio mutta onko se ihmekään, koska Suomi oli läheisessä suhteessa Neuvostoliiton kanssa ja maantieteellinen sijaintikin Neuvostoliiton lähellä pakostikin toi vasemmistoaatteita.

Vuosi 1952 oli merkittävä Suomelle. 2000-luvulla suurimmaksi suomalaiseksi äänestetty Suomen marsalkka Mannerheim oli kuollut edellisenä vuonna mutta vuosi 1952 oli ilon vuosi. Helsinki järjesti olympiakisat, sotakorvaukset saatiin maksetuksi ja Armi Kuusela valittiin Miss Universumiksi. Olympiakisojen myötä Suomeen rantautuivat ensimmäistä kertaa Coca-Cola ja myös pizza (ainakin lukion oppikirjan Muutosten maailma 4 – Suomen historian käännekohtia mukaan).

Samalla kun Suomi tasapainoili Neuvostoliitto-suhteen kanssa sotien jälkeen, Suomi kytkeytyi länteen. Esimerkiksi vuonna 1961 Suomi liittyi Euroopan vapaakauppaliiton Eftan ulkojäseneksi. Vuonna 1973 Suomen kytky länteen edistyi, kun Suomi solmi vapaakauppasopimuksen Euroopaan talousyhteisö EEC:n kanssa. Samaan aikaan Suomi kävi Neuvostoliiton kanssa bilateraalista kauppaa. Neuvostoliiton hajoaminen vuonna 1991 oli kuitenkin osasyy Suomen 1990-luvun lamaan. Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa Urho Kekkonen oli tärkeä mies. Hän noudatti puolueetonta Paasikiven-Kekkosen linjaa ja ylläpiti hyviä neuvostosuhteita. Sanoisinkin, että Kekkonen on Suomen toiseksi tärkein henkilö heti Mannerheimin jälkeen.

Aateliset Suomessa

Ruotsin valtakunnassa vuonna 1279 annettiin Alsnön asetus ja sieltä asti on lähtöisin myös suomen aateliset. Talonpojat saivat sotaan varustamaansa ratsumiestä vastaan vapautuksen veroista ja hänestä tuli ensin rälssimies ja sitten aatelismies. Vuonna  1435 Arbogan valtiopäivistä lähtien oli neljä säätyä

• aatelisto
• papisto
• porvaristo
• talonpojat

Kun Suomi 1808-09 sodan seurauksena tuli Venäjän tsaarin alaiseksi suurruhtinaskunnaksi, niin suomessa asuville aatelisille perustettiin oma Ritarihuone. Ritarihuone on vieläkin toiminnassa, nykyisen toiminnan pohjana on vuonna 1918 vahvistettu ritarihuonejärjestys. Toimintaan kuuluu mm. kokoelmien ja tilojen hoito, sukututkimus ja tilojen vuokraus. Ritarikatu 1:ssä sijaitseva Ritarihuone sijaitsee arvokkaalla alueella Helsingin kruunuhaassa lähellä Tuomiokirkkoa.  

Säätyvaltiopäivät jossa vain säädyillä oli oikeus osallistua, korvattiin yksikamarisella eduskunnalla vuonna 1906, ja samalla tuli voimaan yleinen ja yhtäläinen äänioikeus kaikille yli 24 vuotiaille suomalaisille. Naiset saivat tällöin äänioikeuden toisena maailmassa, Uuden-Seelannin jälkeen. Näin tuli euroopan vanhanaikaisesta kansanedustajistosta demokraattinen ja nykyaikainen. Samalla säädyt menettivät poliittisen merkityksensä. Verovapauskin poistui kokonaan vuonna 1920 kun Suomessa siirrytiin tulo- ja varallisuusverotukseen.

Taipaleenjoki

Olin katsomassa Ilmajoella esitettyä oopperaa Taipaleenjoki. Esityksessä kerrottiin sodan aiheuttamista ongelmista molemmin puolin rajaa ja myös kotirintamalla, sodan aikana ja sen jälkeen.

Taipaleenjoella taisteltiin Suomen talvisodassa ja myös jatkosodassa Itä-Kannaksella. Sinne suuntautui puna-armeijan painopistehyökkäys. Suomalaisilla oli taipaleenjoella sodan lopulla 15 pataljoonaa.

Esityksessä tuli esiin seikka josta on muutenkin puhuttu, eli se että neuvostoliiton sotilaat eivät olleet  sodassa täydellä sydämellä, koska he saattoivat olla hyvinkin kaukaa toiselta puolen äiti Venäjää kotoisin. Upseeristo yritti pakottaa heitä Taipaleenjoen yli jopa ampumalla omiaan. Tätä Suomen puolella kovasti ihmeteltiin.

Suomalaisten komppanian päällikkönä oli Yrjö Jylhä, siviilissä kirjailija ja runoilija, joka on kirjoittanut Taipaleenjoen taisteluista koskettavia runoja. Neuvostoliiton puolella oli sotimassa Jevgeni Dolmatovski, oopperassa hänet esitettiin myös komppanian päällikkönä, mutta oikeasti hän lienee ollut kirjeenvaihtajana. Myös hän kirjoitti runoja taisteluista. Mm. seuraavan, joka myös oopperaan oli otettu:

”Olen nähnyt mä jokia paljon,

ja kaikkia muista mä en.

Mutta yksi on – Taipaleenjoki

vain purosen levyinen.

On vaikeampi yli sen mennä

kuin ylittää elämä”

Taipaleenjoki oli verinen joki joka ”nieli miehiä”. Aselevon tullessa Taipale oli suomalaisten hallinassa mutta jäi rauhassa Neuvostoliitolle.

Myös Seinäjoelle on pysttetty muistomerkki ”Pirstotut puut” Taipaleen joen taisteluiden muistoksi. Sen pystyttivät aseveljet vuonna 1975. Muistomerkki sijaitsee Vapaudentie ja Kauppakadun kulmauksessa Veteraanipuistossa. Seinäjokelaisille tehtäväksi: onko se vielä alkuperäisellä paikalla, onko se hyvässä kunnossa ja mitä muistomerkissä lukee?

Teksti 3

Vuoden 1918 vankileirit kääntyivät jopa porvarillismielisiä vastaan. Esimerkiksi Tammisaaren vankileirissä kommunistit pystyivät suunnittelemaan toimintaansa. Olihan Tammisaareen koottu poliittiset vangit ja maanpetoksellisesta toiminnasta pidätettyjä kommunisteja.

Lapuan liikkeen eduista ja haitoista. Lapuan liikkeen ansioksi voisi nähdä kommunismin torjuminen. Saihan Lapuan liike ajettua vuoden 1930 kommunistilait läpi, mikä kielsi kommunistisen toiminnan Suomessa. Samana vuonna oli talonpoikaismarssi Helsingissä 7.7. Toisaalta kommunismin torjuminen ja äärioikeiston liikehdintä (Lapuan liike, IKL) voidaan nähdä myös haittana, koska miltä tämä näytti Neuvostoliiton silmissä. Nämä yhdistettynä vielä Suomen saksalaissuuntaukseen, josta esimerkkinä Suomen kuningashanke Friedrich Karleineen. Jos näitä asioita ei olisi ollut, niin minkälaisessa asemassa Suomi olisi ollut toiseen maailmansotaan lähdettäessä. Ajattelisin, että Suomi olisi joutunut kuitenkin sotaan, koska Neuvostoliitto olisi halunnut kuitenkin turvata itsensä Saksaa vastaan. Saksa voisi käyttää Suomen aluetta sodassa Neuvostoliittoa vastaan ja toiseksi Suomi ei haluaisi Neuvostoliiton miehittävän Suomea. Toisessa maailmansodassa saksalaiset olivatkin Suomen rinnalla loppujen lopuksi.

Mäntsälän kapina vuonna 1932 oli tietynlainen taitekohta. Sen seurauksena Lapuan liike lakkautettiin ja sen pohjalle perustettiin IKL. Mäntsälän kapina oli aseellinen kansannousu ja jos tilanne olisi mennyt radikaalimpaan suuntaan, niin olisiko tapahtumalla ollut mahdollisuudet jopa uuteen sisällissotaan. On hyvä muistaa, että oikeistoradikalismin nousu ei ollut ilmiö pelkästään Suomessa tuohon aikaan. Samoihin aikoihin Euroopassa oli myös Mussolinin fasismi ja Hitlerin kansallissosialismi. Toiseksi oliko tuon ajan taloudellisella lamalla vaikutusta oikeistoradikalismin nousuun Suomessa. Historiankirjoituksessa ainakin katsotaan, että taloudellinen lama antoi lisävauhtia kansallissosialismille Saksassa. Muista kansainvälisistä ilmiöistä esimerkiksi voisi ottaa kieltolain. Kun Suomessa kieltolaki oli voimassa, niin samaan aikaan kieltolaki oli voimassa myös Yhdysvalloissa. Ironista onkin, että Suomessa on ollut kaksi kansanäänestystä, joista toinen on liittynyt Euroopan Unionin liittymiseen ja toinen kieltolain lopettamiseen.

Talvisodasta. Neuvostoliittolaisilla ei ollut niin korkea taisteluinto kuin suomalaisilla, koska kaikilla neuvostoliittolaisilla ei ollut välttämättä suurta isänmaallisuuden tunnetta, jonka puolesta taistella. Isänmaallisuuden tunteen puute johtui siitä, että jotkut olivat tulleet sotilaiksi kaukaisilta mailta, esimerkiksi Mustanmeren rannalta. Hyvä kun osaisi edes hiihtää hyisessä Karjalassa, tämä varmasti turhautti osaa neuvostoliittolaisista sotilaista. Neuvostoliiton kompastuskivinä oli myös sodanjohdon ylimielisyys Suomea kohtaan ja itse sotatoimissa itäsuomalaiset tunsivat maaston vallan hyvin, missä sodittiin. Moskovan rauhansopimuksessa mielenkiintoista oli Hangon vuokraaminen Neuvostoliitolle laivastotukikohdaksi. Nyt pieni pala Suomenniemen kärjessä oli Neuvostoliiton aluetta.

Suomen ja Alahärmän historiaa ennen 1900-lukua

Jääkauden jälkeen noin 4500 vuotta sitten, alkoi maankamara nousta merestä Alahärmän kohdalla ja sen seurauksena Alahärmän korkeimmat kohdat saivat kivikautista asutusta. Jeesuksen syntymän aikoihin oli Alahärmä ”valmis”, eli kokonaan näkyvissä. 

Kun esihistoriallisen aikakauden viimeisetkin ”muinaishärmäläiset” muuttivat Härmästä seuraten väistyvää merta, peitti luonto pian heidän jälkensä, mutta joitain muinaisesineitä ja asumuksia on sittemmin löydetty. Lapuan joki oli aluksi se kulkuväylä, jota pitkin ”korven kulkijat” saapuivat tänne riistanpyyntiin. Tulessaan he verottivat muinaishärmäläisten laidunmaita, jotka väistyivät pikkuhiljaa myös pohjoisempaan Suomeen. Luultavaa on että pari vuosituhatta alueella asuneet olivat saamelaisia.

 Eräkausi loppui 1500-luvulla kun vakituinen asutus alkoi. Nykyinen asutus alkoi Kustaa Vaasan aikana, vuonna 1537 kun Heikki Maununpoika Härmä Maskusta asettui alueelle. Uudisasukkaita Härmään muutti ainakin Varsinais-Suomesta, Satakunnasta, Hämeestä, Savosta ja muualta Pohjanmaalta.

 Veronmaksu alkoi vuonna 1543 kun Pohjanmaan kihlakunnantuomari antoi Heikki Maununpoika Härmälle laillisen omistusoikeuden eli kiinnekirjan tilaan joka oli raivattu ”kuninkaan yhteismaalle” ja laillisesti raivattu sekä viljelty. Ensimmäisessä härmäläisessä tilassa oli peltomaata 7,5 hehtaaria ja niittyjä 23,4 hehtaaria.

 Valtiopäivillä oli 1863-64 ahärmäläinen talonpoika  Matti Holma, ensimmäinen edustajamme ja hän kuului talonpoikaissäätyyn.

Nälkävuodet. Alahärmän hautausmaalla on joukkohauta nälkään kuolleille. Kuolleita oli Suomessa vuonna 1868 yli 96000 henkilöä, Alahärmässä noina vuosina kuoli noin tuhat henkilöä, osa heistä oli ulkopaikkakuntalaisia. 

(Alahärmän historia)

Teksti 2

Aleksanteri II:n aikana ja 1860-luvulla Suomessa tapahtui paljon. Suomi tulee virkakieleksi Snellmanin ansiosta, markka Suomen valuutaksi, säätyvaltiopäivät koolle vuonna 1863, muuttovapaus, rautatie, kunnallishallinnonuudistus, nälkävuodet jne. Suomen kuntien perustamisvuosia tarkasteltaessa monet kunnat onkin perustettu juuri 1860-luvulla. Huomattavaa on vuonna 1881 säädetty asevelvollisuuslaki, jonka myötä Suomi sai oman sotaväen. Suomella oli merkittäviä asioita, joita on itsenäisellä valtiolla kuten oma sotaväki, oma valuutta, kansankieli virkakielenä.

Nikolai II:n aikana vuonna 1899 laadittiin helmikuun manifesti. Tämän tarkoituksena oli syrjäyttää Suomen perustuslait ja maassa asuville venäläisille annettiin oikeus hakea virkoja ilman Suomen kansalaisuutta. Kenraalikuvernööriksi asetettiin Nikolai Bobrikov. Näillä keinoilla Suomi pyrittiin venäläistämään. Toisen sortokauden aikana (1909-1917) Suomen asiat siirrettiin Venäjän duuman alaisuuteen ja määrättiin venäjänkielen aseman parantamisesta. Mieleen tulee kuinka paljon Pietarin kaupungin perustaminen vuonna 1703 on vaikuttanut Suomeen. Olihan Pietari Venäjän pääkaupunkina vuodesta 1712 vuoteen 1918. Pietarin kaupunki (myöh. Petrograd ja Leningrad) kun on ollut lähellä Suomen rajaa, joten venäläisillä on ollut intressejä Suomea kohtaan sekä Venäjän että Neuvostoliiton aikana. Rajan läheisyys on koettu riskinä, koska esimerkiksi saksalaiset voisivat käyttää Suomea hyväkseen jos he hyökkäisivät Pietariin.

Ennen vuoden 1918 sotaa Suomessa oli sisäpoliittinen ongelma: torppareilla ei ollut omaa maata. Torpparit eivät olleet tyytyväisiä oloihinsa, minkä katsotaan olevan yksi sotaan johtaneista syistä. Torpparilaki antoi oikeuden lunastaa vuokramaat, mikä toteutettiinkin sodan jälkeen. Tämä varmasti eheytti edes jonkin verran kansaa.

Noin kuukausi ennen Suomen itsenäisyyttä eduskunta tekee ovelan tempun. Eduskunta ottaa korkeimman vallan kokonaan itselleen vuoden 1772 hallitusmuodon 38 pykälän perusteella. Sen mukaan kuningassuvun kuollessa sukupuuttoon hallitsijan valta kuuluu säädyille, kunnes ne ovat valinneet uuden kuninkaan. Tsaaria ei enää ole, joten Suomella on mahdollisuus ottaa valta itselleen.

Vuoden 1527 uskonpuhdistuksen vaikutus nykypäivän Suomessa

Kustaa Vaasa toimi Ruotsin kuningaskunnan ja näin ollen myös silloisen Ruotsinvallan alaisen Suomen ylimpänä hallitsijana vuodet 1523-1560. Kustaa Vaasa oli Ruotsin hallitsijoista ensimmäinen, joka todella ymmärsi Suomessa sekä sen kansassa piilevän potentiaalin koko kuningaskunnan kehityksen kannalta ja onnistuikin tekemään vuosista aikaansa nähden hyvinkin otollisia molemmille osapuolille. Suomeen Kustaa Vaasa loi mm. modernin valtion perustan, vakiinnutti rahatalouden ja perusti useita kaupunkeja. Tässä blogikirjoituksessa kuitenkin paneudun Kustaa Vaasan hallituskauden muutoksista kenties merkityksellisimpään eli vuonna 1527 tapahtuneeseen uskonpuhdistukseen.

Ruotsin kuninkaan kirkkovalintaan vaikutti eri kristinuskon haarojen opillisten sisältöjen oikeellisuuden sijaan hänen omat etunsa (mm. valtion korkein valta ja aiemmin kirkon hallussa olleiden maatilkkujen haltuunotto). Protestanttisen ja katolisen kirkon alaisuudessa uskonnon arkinen harjoittaminen erosi huomattavasti toisistaan jo 1500-luvulla. Totta kai kehitys on vähentänyt tasaiseen tahtiin uskonnon ja etenkin kristinuskon merkitystä keskivertoihmiselle koko Euroopassa. Uskon kuitenkin, että jos katolinen kirkko olisi aikoinaan rantautunut Suomeen, sen ”perintö” näkyisi vielä nykyiselläänkin hyvin toisenlaisena kuin protestanttisen kirkon jättämä jälki.

Epäilen, että nykyisin valtaosaa suomalaisista leimaava tapakristillisyys saattaa hyvinkin olla peruja tästä Kustaa Vaasan tekemästä päätöksestä 1500-luvulla. Jos katolinen kirkko (tai idästä ortodoksinen) olisi aikoinaan rantautunut Suomeen, uskon että uskonnosta juuri mitään piittaamattomia tapakristittyjä olisi nykyisin huomattavasti vähemmän, mutta kirkosta eronneita ja voimakkaasti sen toimintaa kritisoivia ja vastustavia kansalaisia enemmän. Tämä johtuisi tietenkin katolisen kristinuskon enemmän ”orjallisesta” harjoittamisen luonteesta ripittäytymisineen kaikkineen.

Onhan tapakristillisyys tosiasia jo Etelä- ja Keski-Euroopan katolisen kirkon omaavissa maissakin, mutta Pohjoismaissa ja etenkin Suomessa se on viety mielestäni aivan uudelle tasolle. Evankelisluterilaisten oppien mukaan kristinuskon harjoittaminen on nykyisin niin löyhää ja ”kuritonta”, että ei voida juurikaan enää edes puhua uskonnon harjoittamisesta. Koska uskonto ja kirkko vaikuttavat elämäämme kuitenkin niin vähän, monet uskonnosta piittaamattomatkaan eivät edes koe tarvetta vaivautua kokonaan irtautumaan sen toiminnasta ilman jyrkempää vakaumusta. Toisaalta katolinen kirkko ei välttämättä Pohjoismaissa olisi edes selvinnyt. Sen oppeihin sisältyvät kiellot ja velvollisuudet voisivat herättää ihmiset kiinnostumaan asioista eri tavalla – nimenomaan kirkkoa kritisoivassa mielessä. Jos katolinen kirkko olisi aikoinaan tuotu Suomeen, uskon että nykypäivään mennessä sen kannatus täällä olisi jo romahtamaisillaan ellei täysin romahtanut.

Teksti 1

Mietelmiä kuinka vanha Suomi on: Suomi on noin 100 vuotta vanha, koska Suomi itsenäistyi vuonna 1917. Suomi on noin 200 vuotta vanha, koska Suomi sai autonomian vuonna 1809, mikä oli suuri asia suomalaisuuden kehittymiselle. Suomi on noin 1 000 vuotta vanha, koska uskotaan että Ruotsin kuningas Eerik ja piispa Henrik tekivät ensimmäisen ristiretken Suomeen noin 1150-luvulla (kristinusko Suomeen). Suomi on noin 10 000 vuotta vanha, koska maa tuli esiin merestä Suomen kohdalla suurin piirtein 10 000 vuotta sitten.

Ajanjaksoista: ajanjaksot eivät ole samaan aikaan kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi rautakausi on Suomessa myöhempään aikaan kuin etelämpänä. Kristinuskokin rantautui Suomeen vasta reilu 1 000 vuotta Jeesuksen jälkeen. Nykyäänkin voidaan nähdä, että vaikutteet tulevat Suomeen viiveellä, rantautuen esimerkiksi Ruotsin kautta.

Suomi lännen ja idän rajamaana. Ruotsi otti Suomen yhteyteensä noin 1150-luvulla ja Pähkinäsaaren rauhassa 1323 Suomelle piirretään ensimmäinen raja karttaan. Suomi pallottelua lännen ja idän välillä: ensin Ruotsin vallan alla noin 700 vuotta välillä suurempana ja välinä pienempänä Venäjän haukattua paloja Suomesta. Sen jälkeen Venäjän vallan alla noin 100 vuotta ja lopulta itsenäisenä valtiona, joka on saanut vaikutteita enimmäkseen lännestä mutta myös idästä. Suomi onkin enemmän kallellaan länteen. Maa lännen ja idän välissä näkyy myös Karjalan vaakunassa, jossa lännen suora miekka ja idän käyrä sapeli taistelevat Karjalan kruunusta. Karjalan alueella onkin taisteltu pitkään Ruotsin ja Venäjän välillä tai Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Tuleeko tähän historialliseen jatkumoon jatkoa onkin sitten toinen juttu. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, ettei uhkaa olisi.

Kustaa Vaasan ajasta perintönä protestantismi. Valta ja omaisuus kruunulle ja kirjoitettu suomenkieli Mikael Agricolan ansiosta. Ruotsin vallan ajasta hyötynä Suomelle länsimainen kulttuuri mutta aikalaisille haittana oli monet sodat, joissa kaatui paljon miehiä. Kerrottakoon, että Ruotsin kruununprinsessa Victoria on saanut nimensä Suomen sodan Lapuan taistelusta, joka käytiin 14.7.1808. Taistelu päättyi Ruotsin voittoon, josta on peräisin Victorian nimi (victory, syntynyt 14.7.1977). Julkisuudessahan on kerrottu, että Victoria on hyvin Suomi-tietoinen. Lapuan taistelulla on varmasti osaa tähän asiaan.

Kohti Venäjää. Ennen vuotta 1809 Ruotsi oli jo menettänyt Suomen osia Venäjälle vuoden 1721 Uudenkaupungin rauhassa ja vuoden 1743 Turun rauhassa. Suomen Venäjältä saama autonomia vuonna 1809 oli Venäjälle puskuri länttä kohtaan. Venäjän vallan alle siirryttyä vanhat lait ja ruotsinkieli säilyivät (ei venäjänkielisiä virkamiehiä). Venäjän vallan alle siirtymisen vaikutus oli melko pieni. Autonomian aikana kansallisen identiteetin nousu ja kansallinen herääminen.