tiistai 14. elokuuta 2012

Sotien jälkeisen ajan kansanperintö suomalaisissa


Jatkosodan päätyttyä Suomen piti nöyrtyä Neuvostoliiton edessä ja myöntyä useisiin ehtoihin mukaan lukien merkittävät alueluovutukset, neuvostovastaisten (ja fasististen) järjestöjen lakkauttaminen, Porkkalan vuokraus, sotarikollisten ”oikeudenmukainen” tuomitseminen ja lukuiset muut. Kaiken kukkuraksi Neuvostoliitto vaati Suomea maksamaan sille aikaansa nähden huomattavan suuret 300 miljoonan dollarin sotakorvaukset ja maksun tuli kaiken lisäksi tapahtua kohtuuttoman lyhyessä ajassa.

Mutta mikä kaiken kaikkiaan onkaan tämän sodanjälkeisen ajanjakson merkitys Suomen talouskasvulle, nykyään jopa perisuomalaisena pidetylle työmoraalille tai
omien henkilökohtaisten tai jopa kansallisten saavutusten nöyrälle vähättelylle?

Väittäisin että valtaisa. Sodan kauheuksien loputtua koitti suurimmalle osalle kansasta jälleen ”normaali” vaikkakaan ei välttämättä ruusuinen elämä. Pelkkä rauhan pysyminen motivoi kansaa puhaltamaan yhteen hiileen ja työskentelemään ankarasti sekä sotakorvauksien maksamiseksi että omien sodanajasta kärsineiden kaupunkien jälleenrakentamiseksi. Neuvostoliittoa edelleen pelättiin eikä sitä haluttu ärsyttää millään muotoa. Velat pyrittiin maksamaan aikataulun mukaisesti, lehdet eivät päästäneet sivuilleen itänaapuria moittivaa tekstiä ja urheilussa hävittiin murskalukemin. Voitettaessakaan tuuletukset eivät ainakaan vielä 50-luvulla olleet useimmilla suomalaisilla kovin suurieleisiä.

Monella sodan aikoinaan itse kokeneella ”ryssänpelko” tuntuu seuraavan aina hautaan asti. Vielä yli 60 vuotta sodan päättymisen jälkeen mm. oman isoisäni poliittinen suuntautuminen on hyvin pitkälle NATO-myönteisyyden ohjastelemaa: ”kun ryssä hyökkää, niin saataisiin sitten muilta apua!”. Vaikka Venäjän hyökkääminen Suomeen on nykyolosuhteiden valossa kuinka tahansa epätodennäköistä, vanha pelko ja katkeruus ei sitä helposti tunnu ottavan uskoakseen. Sota ja sen jälkeinen aika on jättänyt siis monessa mielessä jälkensä aikalaisiinsa ja myös jossain määrin heidän jälkeläisiinsä. Kaikesta tästä on samalla tullut myös osa jotain sellaista, jota tänä päivänä pidämme suomalaisena.

Talvisodan merkitys suomalaisten yhdistäjänä


Suomessa pian itsenäistymisen jälkeen käyty kansalaissota repi kansan pahasti kahtia ja monen osallisen vihanpito vastapuolen edustajia tai heidän jälkeläisiään kohtaan ei lakannutkaan ennen vaipumista lopulliseen haudan lepoon. Yhteinen vihollinen on yhdistänyt vihamiehiä lukuisia kertoja maailman ja monesti myös Suomen historiassa. Kiistelemättä yksi tärkeimmistä suomalaisen kansallisidentiteetin elvyttäjistä ja osittain myös luojista onkin vuosina 1939-1940 käyty talvisota Neuvostoliittoa vastaan.

Suomen ajautuminen sotaan juontuu tietenkin Neuvostoliiton ja Saksan keskenään salassa kirjoitettuun Ribbentrop –sopimukseen, joka piti sisällään em. valtioiden hyökkäämättömyyslupauksen ja aluejaon, jonka mukaan Neuvostoliiton olisi sodan syttyessä lupa miehittää muiden sopimuksessa mainittujen alueiden joukossa ollut Suomi. Lokakuussa 1939 Neuvostoliitto vaati Suomelta alueluovutuksia ja marraskuussa rantautuivat kotimaahan myös huhut Ribbentrop-sopimuksesta ja sen pykälistä. Suomi ei hyväksynyt alueluovutuksia, joten Venäjä lavasti Mainilan laukaukset ja syytti Suomea sotatoimien aloittamisesta. Sota konkretisoituu, kun Neuvostoliitto hyökkää Suomeen 30.11.1939.

Venäläinen sodanjohto odotti lyövänsä kahtia jakautuneen maan nopeasti ja uskoi kansalaissodassa punaisten puolella taistelleiden jopa liittyvän taistelemaan puna-armeijan joukoissa. Toisin kuitenkin kävi, kun ulkoisen uhan edessä sisäpoliittiset erimielisyydet muuttuivat toissijaisiksi ja Suomen kansa nousi yhtenäisenä rintamana puolustamaan yhteistä kotimaataan. Joulukuussa saadut torjuntavoitot numeerisesti ylivoimaiselta näyttävää vastusta vastaan toivat suomalaisille itsevarmuutta ja vahvistivat yhteishenkeä. Menestyksekäs mottitaistelu laski vastustajan ja kohensi suomalaisten taistelumoraalia entisestään.

Jos Suomi ei olisi kansalaissodan jälkeen joutunut sotatilaan kertaakaan ulkoisen toimijan kanssa, punaisten ja valkoisten välinen viha ja katkeruus olisi mitä luultavimmin kestänyt useimmilla kuolemaan saakka ja ruokittu myös jälkipolville ja näin jatkanut elämistään vahvempana kuin mitä nyt.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Teksti 4


Jatkosotaan lähdettäessä Suomi taistelee yhdessä Saksan kanssa. Mitä jos Suomi ei olisi suostunut sotimaan Saksan kanssa? Uskoisin, että Neuvostoliitto olisi miehittänyt Suomen, koska Saksan sotilaallinen apu oli tärkeää. Jatkosodan alkaessa Suomi lähti sotimaan paljon paremmista lähtökohdista kuin talvisodan alussa. Suomi ylitti jatkosodassa vanhan rajan ja eteni Syvärille asti. Tämä toisi Suomelle enemmän pelimerkkejä rauhanneuvotteluissa ja jatkosodan aikana olisi enemmän tilaa perääntyä. Oli parempi perääntyä Syväriltä kuin vanhalta rajalta tai viralliselta valtionrajalta.

Moskovan välirauhassa vuonna 1944 Porkkala vuokrattiin Neuvostoliitolle. Nyt Porkkala vuokrattiin Neuvostoliitolle samankaltaisesti kuin Hanko talvisodan jälkeen. Jälleen pala Suomea oli Neuvostoliiton aluetta sekä lähellä myös Helsinkiä. Rauhanehdoissa sotakorvausten maksaminen, 300 miljoonaa dollaria oli poikkeuksellista siinä, että ne maksettiin loppuun asti. Myös neuvostovastaiset ja fasistiset järjestöt täytyi lakkauttaa ja siinä samalla lakkautettiin myös Lotta Svärd. Vaikka Lotta Svärd ei ollut fasistinen järjestö, oli sillä kuitenkin läheiset suhteet suojeluskuntajärjestöön vaikka sekään ei ollut fasistinen järjestö. Rauhanehdoissa kun sanottiin, että sotilaalliset ja sotilaallisluontoiset järjestöt tuli lakkauttaa. Ironista onkin se, että Lotta Svärdin tunnuksessa on hakaristi, joka oli olemassa jo ennen Natsi-Saksaa. Nykyisin hakaristi löytyy ainakin Kauhavan lentosotakoulun tunnuksesta.

Jatkosodan päätyttyä Veikko Vennamo järjesti evakoille, rintamamiehille ja kaatuneiden omaisille uudet maatilat tai rakennustontit. Vennamon ansiosta yksityisiä maita pakkolunastettiin uusille tiloille. Suomi solmi YYA-sopimuksen Neuvostoliiton kanssa vuonna 1948. Sopimuksessa oli sotilasliiton käryä. Sanotaanhan YYA-sopimuksen ensimmäisessä artiklassa seuraavaa: "Suomi kohdistaa tällöin kaikki käytettävissään olevat voimat puolustamaan alueensa koskemattomuutta maalla, merellä ja ilmassa ja tekee sen Suomen rajojen sisäpuolella tämän sopimuksen määrittelemien velvoitustensa mukaisesti tarpeen vaatiessa Neuvostoliiton avustamana tai yhdessä sen kanssa.” Neuvostoliitolla oli YYA-sopimuksen myötä suuri vaikutus Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaan. Tämän myötä Länsi-Saksassa syntyi käsite suomettuminen, joka kuvasi Suomen ja Neuvostoliiton suhteita. Suomea ei ollut kuitenkaan miehitetty mutta maa oli riippuvuussuhteessa Moskovaan. Sotien jälkeen Suomessa oli vasemmiston suosio mutta onko se ihmekään, koska Suomi oli läheisessä suhteessa Neuvostoliiton kanssa ja maantieteellinen sijaintikin Neuvostoliiton lähellä pakostikin toi vasemmistoaatteita.

Vuosi 1952 oli merkittävä Suomelle. 2000-luvulla suurimmaksi suomalaiseksi äänestetty Suomen marsalkka Mannerheim oli kuollut edellisenä vuonna mutta vuosi 1952 oli ilon vuosi. Helsinki järjesti olympiakisat, sotakorvaukset saatiin maksetuksi ja Armi Kuusela valittiin Miss Universumiksi. Olympiakisojen myötä Suomeen rantautuivat ensimmäistä kertaa Coca-Cola ja myös pizza (ainakin lukion oppikirjan Muutosten maailma 4 – Suomen historian käännekohtia mukaan).

Samalla kun Suomi tasapainoili Neuvostoliitto-suhteen kanssa sotien jälkeen, Suomi kytkeytyi länteen. Esimerkiksi vuonna 1961 Suomi liittyi Euroopan vapaakauppaliiton Eftan ulkojäseneksi. Vuonna 1973 Suomen kytky länteen edistyi, kun Suomi solmi vapaakauppasopimuksen Euroopaan talousyhteisö EEC:n kanssa. Samaan aikaan Suomi kävi Neuvostoliiton kanssa bilateraalista kauppaa. Neuvostoliiton hajoaminen vuonna 1991 oli kuitenkin osasyy Suomen 1990-luvun lamaan. Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa Urho Kekkonen oli tärkeä mies. Hän noudatti puolueetonta Paasikiven-Kekkosen linjaa ja ylläpiti hyviä neuvostosuhteita. Sanoisinkin, että Kekkonen on Suomen toiseksi tärkein henkilö heti Mannerheimin jälkeen.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Aateliset Suomessa


Ruotsin valtakunnassa vuonna 1279 annettiin Alsnön asetus ja sieltä asti on lähtöisin myös suomen aateliset. Talonpojat saivat sotaan varustamaansa ratsumiestä vastaan vapautuksen veroista ja hänestä tuli ensin rälssimies ja sitten aatelismies. Vuonna  1435 Arbogan valtiopäivistä lähtien oli neljä säätyä
  • aatelisto
  • papisto
  • porvaristo
  • talonpojat

Kun Suomi 1808-09 sodan seurauksena tuli Venäjän tsaarin alaiseksi suurruhtinaskunnaksi, niin suomessa asuville aatelisille perustettiin oma Ritarihuone. Ritarihuone on vieläkin toiminnassa, nykyisen toiminnan pohjana on vuonna 1918 vahvistettu ritarihuonejärjestys. Toimintaan kuuluu mm. kokoelmien ja tilojen hoito, sukututkimus ja tilojen vuokraus. Ritarikatu 1:ssä sijaitseva Ritarihuone sijaitsee arvokkaalla alueella Helsingin kruunuhaassa lähellä Tuomiokirkkoa.  

Säätyvaltiopäivät jossa vain säädyillä oli oikeus osallistua, korvattiin yksikamarisella eduskunnalla vuonna 1906, ja samalla tuli voimaan yleinen ja yhtäläinen äänioikeus kaikille yli 24 vuotiaille suomalaisille. Naiset saivat tällöin äänioikeuden toisena maailmassa, Uuden-Seelannin jälkeen. Näin tuli euroopan vanhanaikaisesta kansanedustajistosta demokraattinen ja nykyaikainen. Samalla säädyt menettivät poliittisen merkityksensä. Verovapauskin poistui kokonaan vuonna 1920 kun Suomessa siirrytiin tulo- ja varallisuusverotukseen.

Taipaleenjoki


Olin katsomassa Ilmajoella esitettyä oopperaa Taipaleenjoki. Esityksessä kerrottiin sodan aiheuttamista ongelmista molemmin puolin rajaa ja myös kotirintamalla, sodan aikana ja sen jälkeen.
Taipaleenjoella taisteltiin Suomen talvisodassa ja myös jatkosodassa Itä-Kannaksella. Sinne suuntautui puna-armeijan painopistehyökkäys. Suomalaisilla oli taipaleenjoella sodan lopulla 15 pataljoonaa.
Esityksessä tuli esiin seikka josta on muutenkin puhuttu, eli se että neuvostoliiton sotilaat eivät olleet  sodassa täydellä sydämellä, koska he saattoivat olla hyvinkin kaukaa toiselta puolen äiti Venäjää kotoisin. Upseeristo yritti pakottaa heitä Taipaleenjoen yli jopa ampumalla omiaan. Tätä Suomen puolella kovasti ihmeteltiin.
Suomalaisten komppanian päällikkönä oli Yrjö Jylhä, siviilissä kirjailija ja runoilija, joka on kirjoittanut Taipaleenjoen taisteluista koskettavia runoja. Neuvostoliiton puolella oli sotimassa Jevgeni Dolmatovski, oopperassa hänet esitettiin myös komppanian päällikkönä, mutta oikeasti hän lienee ollut kirjeenvaihtajana. Myös hän kirjoitti runoja taisteluista. Mm. seuraavan, joka myös oopperaan oli otettu:

”Olen nähnyt mä jokia paljon,
ja kaikkia muista mä en.
Mutta yksi on – Taipaleenjoki
vain purosen levyinen.
On vaikeampi yli sen mennä
kuin ylittää elämä”

Taipaleenjoki oli verinen joki joka ”nieli miehiä”. Aselevon tullessa Taipale oli suomalaisten hallinassa mutta jäi rauhassa Neuvostoliitolle.

Myös Seinäjoelle on pysttetty muistomerkki ”Pirstotut puut” Taipaleen joen taisteluiden muistoksi. Sen pystyttivät aseveljet vuonna 1975. Muistomerkki sijaitsee Vapaudentie ja Kauppakadun kulmauksessa Veteraanipuistossa. Seinäjokelaisille tehtäväksi: onko se vielä alkuperäisellä paikalla, onko se hyvässä kunnossa ja mitä muistomerkissä lukee?

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Teksti 3


Vuoden 1918 vankileirit kääntyivät jopa porvarillismielisiä vastaan. Esimerkiksi Tammisaaren vankileirissä kommunistit pystyivät suunnittelemaan toimintaansa. Olihan Tammisaareen koottu poliittiset vangit ja maanpetoksellisesta toiminnasta pidätettyjä kommunisteja.

Lapuan liikkeen eduista ja haitoista. Lapuan liikkeen ansioksi voisi nähdä kommunismin torjuminen. Saihan Lapuan liike ajettua vuoden 1930 kommunistilait läpi, mikä kielsi kommunistisen toiminnan Suomessa. Samana vuonna oli talonpoikaismarssi Helsingissä 7.7. Toisaalta kommunismin torjuminen ja äärioikeiston liikehdintä (Lapuan liike, IKL) voidaan nähdä myös haittana, koska miltä tämä näytti Neuvostoliiton silmissä. Nämä yhdistettynä vielä Suomen saksalaissuuntaukseen, josta esimerkkinä Suomen kuningashanke Friedrich Karleineen. Jos näitä asioita ei olisi ollut, niin minkälaisessa asemassa Suomi olisi ollut toiseen maailmansotaan lähdettäessä. Ajattelisin, että Suomi olisi joutunut kuitenkin sotaan, koska Neuvostoliitto olisi halunnut kuitenkin turvata itsensä Saksaa vastaan. Saksa voisi käyttää Suomen aluetta sodassa Neuvostoliittoa vastaan ja toiseksi Suomi ei haluaisi Neuvostoliiton miehittävän Suomea. Toisessa maailmansodassa saksalaiset olivatkin Suomen rinnalla loppujen lopuksi.

Mäntsälän kapina vuonna 1932 oli tietynlainen taitekohta. Sen seurauksena Lapuan liike lakkautettiin ja sen pohjalle perustettiin IKL. Mäntsälän kapina oli aseellinen kansannousu ja jos tilanne olisi mennyt radikaalimpaan suuntaan, niin olisiko tapahtumalla ollut mahdollisuudet jopa uuteen sisällissotaan. On hyvä muistaa, että oikeistoradikalismin nousu ei ollut ilmiö pelkästään Suomessa tuohon aikaan. Samoihin aikoihin Euroopassa oli myös Mussolinin fasismi ja Hitlerin kansallissosialismi. Toiseksi oliko tuon ajan taloudellisella lamalla vaikutusta oikeistoradikalismin nousuun Suomessa. Historiankirjoituksessa ainakin katsotaan, että taloudellinen lama antoi lisävauhtia kansallissosialismille Saksassa. Muista kansainvälisistä ilmiöistä esimerkiksi voisi ottaa kieltolain. Kun Suomessa kieltolaki oli voimassa, niin samaan aikaan kieltolaki oli voimassa myös Yhdysvalloissa. Ironista onkin, että Suomessa on ollut kaksi kansanäänestystä, joista toinen on liittynyt Euroopan Unionin liittymiseen ja toinen kieltolain lopettamiseen.

Talvisodasta. Neuvostoliittolaisilla ei ollut niin korkea taisteluinto kuin suomalaisilla, koska kaikilla neuvostoliittolaisilla ei ollut välttämättä suurta isänmaallisuuden tunnetta, jonka puolesta taistella. Isänmaallisuuden tunteen puute johtui siitä, että jotkut olivat tulleet sotilaiksi kaukaisilta mailta, esimerkiksi Mustanmeren rannalta. Hyvä kun osaisi edes hiihtää hyisessä Karjalassa, tämä varmasti turhautti osaa neuvostoliittolaisista sotilaista. Neuvostoliiton kompastuskivinä oli myös sodanjohdon ylimielisyys Suomea kohtaan ja itse sotatoimissa itäsuomalaiset tunsivat maaston vallan hyvin, missä sodittiin. Moskovan rauhansopimuksessa mielenkiintoista oli Hangon vuokraaminen Neuvostoliitolle laivastotukikohdaksi. Nyt pieni pala Suomenniemen kärjessä oli Neuvostoliiton aluetta.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Suomen ja Alahärmän historiaa ennen 1900-lukua



Jääkauden jälkeen noin 4500 vuotta sitten, alkoi maankamara nousta merestä Alahärmän kohdalla ja sen seurauksena Alahärmän korkeimmat kohdat saivat kivikautista asutusta. Jeesuksen syntymän aikoihin oli Alahärmä ”valmis”, eli kokonaan näkyvissä. 
Kun esihistoriallisen aikakauden viimeisetkin ”muinaishärmäläiset” muuttivat Härmästä seuraten väistyvää merta, peitti luonto pian heidän jälkensä, mutta joitain muinaisesineitä ja asumuksia on sittemmin löydetty. Lapuan joki oli aluksi se kulkuväylä, jota pitkin ”korven kulkijat” saapuivat tänne riistanpyyntiin. Tulessaan he verottivat muinaishärmäläisten laidunmaita, jotka väistyivät pikkuhiljaa myös pohjoisempaan Suomeen. Luultavaa on että pari vuosituhatta alueella asuneet olivat saamelaisia.

 Eräkausi loppui 1500-luvulla kun vakituinen asutus alkoi. Nykyinen asutus alkoi Kustaa Vaasan aikana, vuonna 1537 kun Heikki Maununpoika Härmä Maskusta asettui alueelle. Uudisasukkaita Härmään muutti ainakin Varsinais-Suomesta, Satakunnasta, Hämeestä, Savosta ja muualta Pohjanmaalta.

 Veronmaksu alkoi vuonna 1543 kun Pohjanmaan kihlakunnantuomari antoi Heikki Maununpoika Härmälle laillisen omistusoikeuden eli kiinnekirjan tilaan joka oli raivattu ”kuninkaan yhteismaalle” ja laillisesti raivattu sekä viljelty. Ensimmäisessä härmäläisessä tilassa oli peltomaata 7,5 hehtaaria ja niittyjä 23,4 hehtaaria.

 Valtiopäivillä oli 1863-64 ahärmäläinen talonpoika  Matti Holma, ensimmäinen edustajamme ja hän kuului talonpoikaissäätyyn.

Nälkävuodet. Alahärmän hautausmaalla on joukkohauta nälkään kuolleille. Kuolleita oli Suomessa vuonna 1868 yli 96000 henkilöä, Alahärmässä noina vuosina kuoli noin tuhat henkilöä, osa heistä oli ulkopaikkakuntalaisia. 
(Alahärmän historia)