Suomessa pian itsenäistymisen jälkeen käyty kansalaissota
repi kansan pahasti kahtia ja monen osallisen vihanpito vastapuolen edustajia
tai heidän jälkeläisiään kohtaan ei lakannutkaan ennen vaipumista lopulliseen
haudan lepoon. Yhteinen vihollinen on yhdistänyt vihamiehiä lukuisia kertoja
maailman ja monesti myös Suomen historiassa. Kiistelemättä yksi tärkeimmistä
suomalaisen kansallisidentiteetin elvyttäjistä ja osittain myös luojista onkin
vuosina 1939-1940 käyty talvisota Neuvostoliittoa vastaan.
Suomen ajautuminen sotaan juontuu tietenkin Neuvostoliiton
ja Saksan keskenään salassa kirjoitettuun Ribbentrop –sopimukseen, joka piti
sisällään em. valtioiden hyökkäämättömyyslupauksen ja aluejaon, jonka mukaan
Neuvostoliiton olisi sodan syttyessä lupa miehittää muiden sopimuksessa
mainittujen alueiden joukossa ollut Suomi. Lokakuussa 1939 Neuvostoliitto vaati
Suomelta alueluovutuksia ja marraskuussa rantautuivat kotimaahan myös huhut
Ribbentrop-sopimuksesta ja sen pykälistä. Suomi ei hyväksynyt alueluovutuksia,
joten Venäjä lavasti Mainilan laukaukset ja syytti Suomea sotatoimien
aloittamisesta. Sota konkretisoituu, kun Neuvostoliitto hyökkää Suomeen
30.11.1939.
Venäläinen sodanjohto odotti lyövänsä kahtia jakautuneen maan
nopeasti ja uskoi kansalaissodassa punaisten puolella taistelleiden jopa
liittyvän taistelemaan puna-armeijan joukoissa. Toisin kuitenkin kävi, kun
ulkoisen uhan edessä sisäpoliittiset erimielisyydet muuttuivat toissijaisiksi
ja Suomen kansa nousi yhtenäisenä rintamana puolustamaan yhteistä kotimaataan.
Joulukuussa saadut torjuntavoitot numeerisesti ylivoimaiselta näyttävää
vastusta vastaan toivat suomalaisille itsevarmuutta ja vahvistivat
yhteishenkeä. Menestyksekäs mottitaistelu laski vastustajan ja kohensi
suomalaisten taistelumoraalia entisestään.
Jos Suomi ei olisi kansalaissodan jälkeen joutunut
sotatilaan kertaakaan ulkoisen toimijan kanssa, punaisten ja valkoisten välinen
viha ja katkeruus olisi mitä luultavimmin kestänyt useimmilla kuolemaan saakka
ja ruokittu myös jälkipolville ja näin jatkanut elämistään vahvempana kuin mitä
nyt.
Luin kirja Nikke Pärmin johtamista joukoista ja tässä tapauksessa poikkeus vahvistaa säännön, sillä hänen joukoissaan esiintyi rintamaakarkuruutta ja kymmenet pakenivat neuvstoliittoon. Tosin joukot oli koottu vankileireiltä ja joukossa oli punaisten upseereita.
VastaaPoista